Kohta on lähtö lääkäriin. Tällä viikolla erilaisia auttajia tulee tavattua muutamakin kappale. Tänään työterveyslääkärille, huomenna psykologin juttusille.
Olen henkisesti niin haavoittuva ja suojaton. Kun jaoin eilen somessa kuvan, se tuntui henkilökohtaiselta, vaikkei kuvassa näkynyt juuri mitään, mitä voisi luvan kanssa arvostella tai mistä olla eri mieltä. Kas tässä:
Silti kuvan jakaminen tuntui henkilökohtaisimmalta, mitä olen päästänyt "julki" pitkään aikaan. Tekee mieli kääriytyä sisäänpäin ja lukita ovet. Haluan sulkea kaikki ulkopuolelle, sillä en pysty käsittelemään sitä, että kukaan tunkisi reviirilleni viemään viimeisetkin voimani. Vedenkeitin, tuo epäseksikkäin esine päällä maan, paljastaa jotain sosiaalisen median takaisesta elämästäni. Muuthan eivät sitä tiedä, mutta minulle tuo keitin kertoo tarinaa, ja sen lataaminen internetiin tuntuu tarinan luovuttamiselta kaikkien silmille ja korville. Ja se meteli on minulle liikaa. Hassua sinänsä, että henkilökohtaisimmalta tuntuu vedenkeitin - kertooko sekin siitä, kuinka sekaisin olen? Luulisi, että enemmän minusta kertoisi lukemani kirja tai kasvattamani koira...
Poliittisia mielipiteitä olen kyllä jakanut, mutta ne ovat vain mielipiteitä, eivätkä paljasta arkeani. Niin, tiedoksi vain, että en kannata tätä "työkokeiluiksi" naamioitua orjatyöpolitiikkaa ja työttömien kyykytystä. En arvosta vähääkään, että työttömät nähdään kykenemättöminä tai saamattomina, joita tarvitsee näin "kannustaa" tekemään ilmaista työtä. Ja että tästä "mahdollisuudesta" pitäisi vielä olla kiitollinenkin! Jestas, mitä hevonpaskaa.
Samoin olen pohtinut lastenkasvatusta. Syyllistämättä ketään tai puuttumatta mihinkään yksittäiseen asiaan toivoisin, että ihmiset kasvattaisivat lapsiaan eivätkä keksisi tekosyitä luistaa perusvaatimuksista. Lapset ovat tottakai erilaisia ja jokainen tilanne tulee katsoa lapsikohtaisesti. Silti olen sitä mieltä, että tervehtimisen oppiminen ja perustavanlaatuiset käytöstavat eivät vahingoita ketään. Sanomattakin (olkaa hyvät, älkää aloittako tästä!) on selvää, että lasta ei saa savustaa, kiristää tai pakottaa. Silti asioita, jotka ovat hitusen verran epämukavuusalueella ensialkuun, ei kannata vältellä vain siksi, ettei herkän pirjopetterin heiveröinen itsetunto vaurioituisi. Siitä se itsetunto vaurioituu, jos vanhemmat eivät luo lapselleen tilanteita ja opettaen anna lapselle sosiaalisen kanssakäymisen eväitä. Opettaa voi monin tavoin, ja lapsesta huomaa kyllä, jos jokin asia tuottaa hänelle erityistä tuskaa. Siinä tapauksessa tilanteita voi koettaa lähestyä toisin, lapsentahtisemmin. Tämä ei tarkoita sitä, että jälkikasvun annetaan mellastaa kuin pellossa, vailla opastusta tai vaatimuksia.
Onpa näköjään patoutunut kiukkuakin. Mistä päästä tätäkin nyt lähtisi kerimään....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti