sunnuntai 1. tammikuuta 2017

New Year



Uusi vuosi. Uutta edessä. Vanhaa takana ja tuoretta kasvamassa. Kaikki kesken ja sen sietämisen vaikeus.

Saisiko tänä vuonna taas voimia järjestellä elämää kohti unelmiaan?

Olen saanut niin paljon. Kyse ei ole kiitollisuuden puutteesta. Olenko vain pohjattoman utelias? Liian ahne? Olenko jollain tapaa loputtomasti rikki, korjauksen tuolla puolen. Ainutlaatuinen elämäni kuluu, enkä tiedä osaanko arvostaa sitä riittävästi.

Miten minusta tuli näin epävarma? Kykenemätön määrittämään omia tunteitani, hieman haluton ilmaisemaan omia ajatuksiani, vastahankainen tavoittelemaan omia unelmiani.

Vaikuttaa varmaan käsittämättömältä, että joku jaksaa kärsiä vuodesta toiseen. Harteilla painaa niin syvä suru, että siitä voi hädin tuskin kirjoittaa. Mitä virkaa on elää surun kanssa, elää negatiivisten ajatusten vallassa ja kantaa maailman ja ihmisten murheita?

En tiedä. Koen vain, että se on osani. Synnynnäistä, kenties. Jotkut ovat iloisia, käsittelevät asiansa ilon kautta ja kääntävät voimavaroikseen kaiken mikä tuntuu haastavalta. Toiset taas särkyvät vuosi vuodelta hieman lisää, pirstaloituen lopulta niin, ettei viattomasta lapsenuskosta, perusluottamuksesta ja tulevaisuudentoiveista ole jäljellä kuin hento häivähdys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti