sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Old Woman walking

Vähän väsyttää.

On melko halju tunne osallistua kotikaupungissaan suureen yleisötapahtumaan, kun samalla saa pelätä, että positiivisesta ja värikkäästä tilaisuudesta saattaa jonkun hullun toimesta tulla yhtäkkiä suurikin tragedia. Vielä haljummaksi tilanne muuttuu, kun käy ilmi, että pelko ei ollut vain oman pään sisällä, vaan muutkin ovat kelailleet samoja ajatuksia.

Kaverini oli paikalla, kun Helsingin pride-kulkueeseen iskettiin pippurisumuttein vuonna 2010. Vastaavia iskuja ei ole tuon jälkeen tapahtunut, mutta se (samoin kuin muut maailmalla sattuneet järjettömyydet) jättävät jälkensä. Ihmiset haluaisivat iloita avoimesti kaupungilla, mutta osallistuminen pelottaa. Olimme kaikki kuitenkin yhtä mieltä siitä, että pelko on yhä suurempi syy osallistua. Pelottelulle ei saa antaa periksi. Rakkaus voittakoon!

Tämänvuotinen Pride-kulkue sujui pelosta huolimatta mallikkaasti ja ilman välikohtauksia. Marssin aikana helle hemmotteli meitä, aurinko paahtoi täydeltä taivaalta ja hiki virtasi. Kulkueeseen osallistui jälleen ennätysmäärä ihmisiä: Peräti 30 000. Viime vuoden yli 25 000 ihmistä ylitettiin siis tuhansilla.

Kulkueen jälkeen jatkoin matkaa Suvilahteen Tuska-festivaalille. Kävin Tuskassa viimeksi kaksi vuotta sitten, ja odotin innolla vauvavapaata päivää, kylmää juomaa ja hyviä bändejä. Mutta kuten usein tapahtuu, kiihkeimmin suunnitellut hurvittelut harvoin toteutuvat niin hienosti kuin etukäteen haaveiltiin.

Ilma oli lämmin ja seura hyvää. Jopa juoma oli kohtuullisen kylmää. Bändeissä ei tänä vuonna ollut lauantain osalta kovasti kehumista - Turmion kätilöt herätti hilpeyttä, Stam1nalta olisin halunnut kuulla vanhempaa musiikkia, mutta ymmärrettävästi he keskittyivät uuden levynsä kappaleisiin. Loppuillasta olin niin väsynyt ja helteestä läkähtynyt, että Ghost ei enää saanut kaipaamaansa huomiota. Paremmin asiasta perillä oleva pikkuserkkuni tosin raportoi, että Ghost soitti erinomaisen keikan.

Huomasin jälleen, kuinka paljon olen äitiyden myötä muuttunut. Äitiyttä ei, perhana vieköön, voi kääntää pois päältä, vaikka kuinka yrittäisi vaihtaa vapaalle. Ajattelin lastani koko päivän. Käytännössä se johtui pitkälti siitä, että tuntikausien imetystauko tuntuu rinnoissa. Alkoholi kiihdyttää niin ikään maidon herumista, joten rintavarustuksessa oli pinkeitä tuntemuksia iltapäivästä lähtien.

Olin toivonut, että pääsisin iloiseksi kesäpäiväksi irti mammaroolistani, mutta huomaan nyt, että mammaisuus ei lähde, vaikka ympärillä raikaisi mikä möykkä. Tämä on aavistuksen stressaava ominaisuus, mutta toisaalta olen siitä myös hyvilläni. Se osoittaa, että olen mennyt eteenpäin elämässä, ja viimeiset kahdeksan kuukautta on opettanut minulle uutta. Takaisinpäin ei voi palata, ja menneitä kuukausia ei voi pyyhkäistä pois. Eikä hemmetissä tarvitsekaan.

Tangomarkkinoille en vielä taida uskaltaa (huhutaan, että siellä meno äityy kertakaikkiaan hurjaksi...), mutta ajattelin, että Tuskaan osallistunen seuraavan kerran sitten, kun ainakin imetys on päättynyt eikä fyysisiä hidasteita festaroinnille ole. Toisaalta olisi varmaankin asiallista myöntää, että kymmenen vuoden takaiseen huolettomaan kolmen päivän ryyppy- ja juhlimisputkeen ei enää ole minkäänlaisia rahkeita. Haikeaa.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Hellsinki Pride



Osallistun viikonloppuna kahteen kesän huipputapahtumaan: Pride-marssille, sekä Tuska Open Air Metal Festivalille, jotka järjestetään päällekkäin Helsingissä.

Pride-marssille osallistuminen pelottaa. Vasta tällä viikolla on taas saanut lukea Istanbulin lentokenttäiskuista. Koko maailma tuntuu tulleen hulluksi. Netissä pyörii valtavasti kaikenlaista vihapuhetta, ja yhteiskunnan päättävillä elimillä ei tunnu olevan aikomustakaan puuttua siihen. Liian kiire peitellä jälkiään veroparatiiseissa ja kurjistaa köyhäin ja työttömäin elämää entisestään?

Helsingin marssille on myös tehty kaasuisku vuonna 2010. Pelkään, että sukupuolineutraalin avioliittolain vahvistaminen keväällä on aiheuttanut angsteja tietylle kansanosalle, ja väkivaltakaan ei ole poissuljettua, kun ahdistuneet ihmiset yrittävät epätoivoisesti vääntää kiinni vapauteen kuohuvan maailman hanoja...
Marssin väliinjättäminen ei silti ole vaihtoehto. Pelolle ei voi antaa periksi. Sitähän kaiken maailman terroristit ja kaappiinsulkijat haluaisivat. Jos jäisin pois marssilta, antaisin samalla hiljaisen hyväksyntäni sille, että väkivallalla tai sen pelolla voidaan estää ihmisiä toteuttamasta itseään, estää ihmisiä näkymästä kaupunkikuvassa.

On kertakaikkiaan luovuttamaton ihmisoikeus, että jokaisen tulee saada toteuttaa itseään kuten parhaaksi näkee ja rakastaa ketä rakastaa, kunhan muita ihmisiä ei vahingoiteta. Suomessa on edelleen niin paljon eriarvoisuutta, että jos nyt ainakin tähän yhteen asiaan voin jotenkin olla mieleni ilmaisemassa, niin sen totisesti teen. Toivon, ettei lapseni tarvitse elää ahdistavassa maailmassa, jossa hänen tarvitsisi mahdollisesti peitellä rakkauttaan.

Jokaisellahan on mielipiteenvapaus. Sanotaan se nyt vielä oikein rautalangasta vääntäen. Jokainen saa olla seksuaaliasioistaan, seksuaalienemmistöistään ja -vähemmistöistään sekä sukupuolista ja niiden määrästä mitä mieltä tahansa, ja mielipiteensä saa "kenenkään ennakolta estämättä" myös ilmaista. Silti kannattaa muistaa, että sanomistensa takana tulee seisoa, ja jälkikäteen niillä omilla sanomisilla saattaakin olla seurauksia. Sananvapaus ei tarkoita sitä, etteikö ihmistä voitaisi rangaista sanomisistaan (esim. kunnianloukkaussyytteet, työpaikan menetys, tms).

Miksi suvaitsevaiset mielipiteet sitten saa sanoa, vaikka ne loukkaisivatkin jotakuta?
On mielipiteitä ja mielipiteitä. Jos joku loukkaantuu yhdenvertaisuuden vaatimuksesta, täytyykin sitten miettiä, missä se vika olikaan... Eikö meistä jokainen tahtoisi tulla kohdatuksi samanarvoisena, samoin ehdoin kuin kaikki muutkin? Karvoihin katsomatta? Jos sinun uskontosi kieltää homoseksuaalisten avioliitot, niin ole kiltti, älä mene homon kanssa naimisiin. Sinun maailmankatsomuksesi on kuitenkin sinun, ja vain sinun. Et voi vaatia muita elämään sen mukaan.

Koko aihe tuntuu niin loppuun kalutulta. En ole vielä kuullut ainoatakaan sivistynyttä mielipidettä siitä, miksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ei tulisi olla samat kuin muillakin. En voi uskoa, että asiasta täytyy vääntää vielä vuonna 2016.

Sen sijaan olen kuullut paljon öyhötystä uskonnosta (pidä uskontosi omanasi), lisääntymisestä ja biologisista "faktoista" (lapsettomat parit? Onko heidän avioliittonsa validi, jos kerran lapsen saaminen on avioliiton tarkoitus?) sekä tietenkin lasten edusta (lasten etu lienee, että vanhempia olisi syntymästä lähtien kaksi, eikä sateenkaariperheen tarvitsisi käydä läpi monimutkaista perheensisäistä adoptiota. Kaiken lisäksi, sateenkaariperheillä on aina ollut lapsia ja tulee aina olemaan, riippumatta siitä, hankaloitetaanko asiaa vai ei. Lapsen etua voidaan ajatella helpottamalla perhestatuksen saamista. Jos lapsen etu vaatii kaksi vanhempaa jotka ovat eri sukupuolta keskenään, niin taas unohtuivat yksinhuoltajat. Onko heidänkin vanhemmuutensa vajavaista?). Antakaa ihmisten olla.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia...


Tuskan osalta ongelma on tietenkin pukeutuminen. Mikäs muukaan. Valitettavasti vartaloni ei tällä hetkellä salli kovin tyköistuvaa vaatetusta. Mustia vaatteita mulla on riittämiin, mutta miten onnistua näyttämään helteessä raikkaalta ja trendikkäältä? Tyytyisin vaikka näyttämään raikkaalta TAI trendikkäältä, mutta näillä näkymin kumpikaan ei ole toteutumassa toivotunlaisesti.
Vielä olisi 24 tuntia aikaa miettiä....