keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Erin Brockovich ...tai sitten ei?

"I'm smart. I'm hardworking, I'll do anything. And I'm not leaving without a job."
Kävisipä kuten Erin Brockovichille. Pääsisin pinoamaan kansioita, arkistoimaan papereita. Pikkuhiljaa ajan kuluessa pääsisin todistamaan arvoni työnantajalleni ja saisin työn, josta minua ei haluttaisi päästää pois. Työn, jota rakastaisin ja jota haluaisin tehdä eläkepäiviini asti. Tai ainakin seitsemän vuotta.

Elokuvat eivät kuvaa todellista elämää. Elokuvien käsikirjoittajat haaveilevat, toivovat ja kuvittelevat erilaisia elämänkohtaloita. Jokunen niistä, kuten edellämainittu Brockovich, on todellisiin tapahtumiin perustuva sankaritarina. Elokuvissa kerrotaan tarinoita, jollaisiin jokainen toivoisi elämässään törmäävänsä. Tuhkimotarinoita, tarinoita rakkaudesta, onnettomuudesta ja uudesta onnesta. Epäonnen ja hyvän tuurin tasapainosta kerrotaan tarinoita, ja väitetään, että näillä kahdella olisi jonkinlainen määrä ja maksimi. Julistettakoon tässä vaiheessa Turussa ja toreilla, että tällaiset toivoa antavat budjettimallit ovat täyttä potaskaa. Ei ole niin huonoa asiaa, ettei sitä voisi jollain tapaa huonontaa. Epäonnesta ei automaattisesti seuraa euforista onnea, kärsimyksistä ei kirkasta kruunua saa.

Kun olet synkkänä ja luulet, ettei tämä tästä mustene, muista seuraava: Aina voi sataa. Vettä tai räntää. Viemäriluukku voi unohtua auki päiväkävelysi reitillä. Kengänpohjaan voi tarttua yhtä sun toista riesaa, kulkupelistä puhjeta rengas. Ja hassua tässä on se, että niin todennäköisesti käy.

Sanokoon Jari Sarasvuo mitä tahansa, oman elämänsä sankarit ovat vähissä täälläpäin.

"That's all you've got, lady. Two wrong feet and fucking ugly shoes."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Winds of Change

 Hupsista. On tainnut kulua luvattoman kauan siitä, kun viimeksi sormet juoksivat näppäimistöllä. Yritän tavoittaa sen, mikä on viimeisten v...